Muilta ihmisiltä voi oppia paljon ja siksi matkustaminen on hyvin avartavaa. On mielenkiintoista tutustua eri kulttuureihin ja nähdä miten asioita tehdään eri tavalla.
Toisaalta myös meidän omassa kulttuurissamme on paljon sellaista mitä haluamme vaalia, jotta voisimme jättää rikkaan perinnön myös jälkipolvillemme. Ainainen kiire ja erilaiset velvoitteet eivät saisi muodostua esteeksi kaikkein olennaisimmille asioille. Voimme omalla esimerkillämme edesauttaa tätä antamalla huomiomme oikeille asioille.
Eräoppaana arvostan puhdasta luontoa ja koen, että luonnon helmassa voin paremmin ja pystyn ajattelemaan vapaammin. En kuitenkaan ole mikään erakko ja ymmärrän ihmissuhteiden merkityksen. Arvostan korkealle erilaisia ihmissuhteita enkä ole länsimaisen indivualismin puolesta puhuja.
Olen reissannut Lähi-idässä ja saanut kokea erityistä vieraanvaraisuutta. Minut on kutsuttu ihmisten kotiin ja olen nähnyt vilauksen jotakin kaunista. Mutta tätä samaa aitoa kohtaamista olen kokenut myös Suomen Lapissa, jossa ei kiirehditä matkailijan pysähtyessä paikkakunnalle.
Hiekan keskellä asuva on joutunut kasvamaan äärimmäisissä olosuhteissa. Samalla tavalla arktinen Lappi alituiseen muuttuvan ympäristön vaikutuksesta asettaa sen asukkaille haasteellisen elinympäristön. Luonto on molemmilla alueilla karua ja silti niin kaunista. Seikkailun ainekset ovat lähes valmiina.
Tarjoamme majoitusta Rovaniemellä ja Karigasniemellä. Majoituksen lisäksi tarjoamme erilaisia opastettuja matkoja niin Suomessa kuin Lähi-idässäkin. Luonto, retkeily, perinteet, taide ja kestävät arvot on lähellä sydäntämme. Puhun suomea, englantia ja auttavasti arabiaa. Myös ruotsin- ja venäjänkieli taittuu.
Olen kiinnostunut laajentamaan toimintamallia ja mikäli sinulla on yhteneviä ajatuksia kanssani voit liittyä postituslistalle: